Koronakriisi on pahentanut olemassa olevaa syvää rakenteellista ongelmaa suuryritysjohtoisessa globaalissa ruokajärjestelmässä ja osoittanut samalla sen haavoittuvuuden. Erityisesti ruuan tuonnin varassa olevat maat olivat vaikeuksissa saatavuuden heikentyessä ja hintojen noustessa, kun logistiikka ei toiminut normaalisti ja tuottajamaat rajoittivat peruselintarvikkeiden vientiä. Tulevaisuuden ruokakriiseihin varautuminen pitää aloittaa nyt ja se edellyttää ruokaomavaraisuutta ja pientilojen roolin ymmärtämistä. Muutos edellyttää tässä vaiheessa selkeää julkista tukea monimuotiselle pientuotannolle. Muutos edellyttää myös kuluttajilta suuntaamaan tukeaan enemmän kohti paikallista tuottajaa ostopäätöksiä tehdessään.
YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO toteaa uusimmassa raportissaan koronarajoitustoimien lisänneen nälkäänäkevien määrää viime vuonna 118 miljoonalla ja vuoden 2021 odotetaan tuovan tähän määrään edelleen lisäystä. Nälänhädän lisääntyminen oli monen tekijän seurausta. Tiivistettynä voidaan todeta, että ruuan hinta nousi, tulotaso laski ja ruuan saatavuus heikkeni.
Toisaalta koronarajoitustoimet ovat haavoittaneet vahvasti myös paikallisia pieniä ja keskisuuria ruoka-alan toimijoita erityisesti kehittyvissä maissa, kun tuotantopanosten saatavuus heikkeni, jakeluketjut häiriytyivät, työttömyys lisääntyi, tulotaso laski ja julkista rahoitusta siirtyi koronatoimiin.
Alle 5 hehtaarin pientilat tuottavat tällä hetkellä arviointitavasta riippuen 44-76 % maailman ruuasta (<50 ha vastaavasti 62-92 %). Ne ovat myös FAO:n mukaan keskeisessä roolissa ruokaturvallisuutta kehitettäessä.
Pientilojen etuna on tehokas resurssien käyttö, joustavuus ja paikallisuus. YK:n ruokajärjestelmiä koskevassa huippukokouksessa (Food Systems Summit) heidän äänensä ei kuitenkaan kuulunut, vaan ruuantuotannon tulevaisuutta suunnittelivat lähinnä suuryritykset.
Koronakriisi on osoittanut, että tuontiin perustuva ruokapolitiikka on epävakaalla pohjalla. Ja koska kyseessä ei varmasti ollut viimeinen ruokajärjestelmäänkin kohdistuva kriisi, on nyt viimeistään aloitettava toimet ruokavarmuuden turvaamiseksi myös Suomessa. Paikallisen ruokaomavaraisuuden ja ruokaturvan lisääminen tarkoittaisi monipuolisten pientilojen ja paikallisten ruokaketjujen kehittämistä. Myös tuotantopanosten tulisi olla paikallisia ja mahdollisimman riippumattomia maailmankaupasta. Suomessa maatalouden rakennemuutos on kuitenkin vähentänyt pientilojen määrää. Samalla maatalouden kannattavuus on jatkanut laskuaan.
Tarvitsemme muutosta, joka tapahtuu kehittämällä ja turvaamalla paikallista ruokajärjestelmää. Samassa yhteydessä tulee ymmärtää alkutuotannon rooli maatalouskulttuurin luojana ja hoitajana ruuantuotannon ohella. Elävä - ja meitä kaikkia eheyttävä - maaseutu on tärkeä voimavara tulevaisuudessakin. Tällä tarkoitan sitä suomalaista sielunmaisemaa, joka on kovaa vauhtia katoamassa: Laiduntavaa karjaa, hoidettua maisemaa ja elävää maaseutua. Tämä kaikki on seurausta työstä, jonka hintaa tuottajan on nykyisessä talousmallissa vaikeaa sisällyttää kokonaisuudessaan tuotteiden hintaan. Tarvitsemme tulonjakoa, joka ymmärtää alkutuottajan roolin ruuan tuotannon ohella aineettoman elämänlaadun tuottajana. Tuottaja ei siis ole pelkästään yrittäjä, vaan myös kulttuurityöntekijä. Emmekä voi jättää tuottajaa täysin markkinatalouden armoille, jolloin edesauttaisimme suuntausta, jossa kannattavuuden nimissä ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tehostaa tuotantoa luonnon ja kaikkien yhteisen hyvinvoinnin kustannuksella. Muutos edellyttää tässä vaiheessa selkeää julkista tukea monimuotiselle pientuotannolle. Muutos edellyttää myös kuluttajilta suuntaamaan tukeaan enemmän kohti paikallista tuottajaa ostopäätöksiä tehdessään.
Biodynaamisella maataloudella olisi annettavaa tätä uutta järjestelmää luotaessa. Biodynaamisuudessa ajattelussa jokainen tila nähdään yksilöllisenä ja omavaraisena organismina, jossa sen erilaiset toiminnot ja osat vahvistavat ja tasapainottavat toisiaan. Maata hoidetaan kestävästi ja uudistavasti. Tilan ulkopuoliset tuotantopanokset minimoidaan ja tilasta pyritään saamaan joustava ja itseään uudistava, monimuotoisuutta ja maaseudun elinvoimaisuutta lisäävä. Tämä tarkoittaa myös pyrkimystä jalostaa maatalouden tuotteita lähellä alkuperäänsä.
Avainasemassa tulevaisuuden ruokajärjestelmässä on tilojen, jatkojalostajien, kaupan ja kuluttajien välinen yhteistyö, verkostoituminen ja ymmärrys
Monipuolinen ja kestävä alkutuotanto luo pohjan paikalliselle jatkojalostukselle ja jakelulle. Paikallisella ruokajärjestelmällä on työllistävä ja hyvinvointia lisäävä vaikutus. Ja siinä samalla hoituu se toinenkin ongelma: tuotanto muuttuu kestäväksi ja ilmastoystävälliseksi.
Sari Kalliokoski
Toiminnanjohtaja, Biodynaamisen viljelyn säätiö, Stiftelsen för biodynamisk odling sr